SDP http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132393/all Sat, 25 May 2019 13:30:10 +0300 fi Venäjältä tuleva raha, eräänlaista valtionrahoitusta tämäkin http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276509-venajalta-tuleva-raha-eraanlaista-valtionrahoitusta-tamakin
Kun seuraavan kerran mietitte miten Venäjän valtio rahoittaa Suomessa olevia hyödyllisiä idioottejaan, suunnatkaa katse demareiden vaikutusvaltaisiin johtohenkilöihin.

Enää ei tarvitse miettiä, miksi Suomessa tietyt tahot vouhkaavat Venäjän puolesta, ja mistä puolueesta ovat peräisin suurimmat Venäjä-ystävät. Ei tarvitse myöskään ihmetellä, miksi Venäjän viesti Suomelle parhaasta sotilaallisesta liittoutumisratkaisusta on niin tuttua tiettyjen tahojen poliittisessa liturgiassa.

Päivän Kauppalehti uutisoi Paavo Lipposelle Venäjältä jälleen tulleista rahavirroista Nordstream-hankkeen konsultoinnista. Lipposen Gazpromilta saamat palkkiot eivät ole ihan pikkurahaa: Hänen konsulttifirmansa on tahkonnut jo vuosia muhkeaa tiliä vuosittaisilla noin 250.000 euron liikevaihdoilla. Liikevoitto Lipposen konsulttifirmalla on ollut viime vuosina 130 - 170.000 euron luokkaa ja firmalla löytyy varoja lähes puolen miljonan verran. Valitettavasti Kauppalehti ei kerro paljon rahaa on saatu nimenomaan Gazpromilta mutta kyse tuskin on kolikoista.

Demareiden puoluesihteeri Antton Rönnholm, joka on tällä hetkellä ehdolla Europarlamenttiin, sai Venäjältä vuosina 2011-13 palkkioina lähes 200.000 euroa.

Älkää siten ihmetelkö miksi Lipponen jyrähtelee säännöllisin väliajoin siitä että Venäjää ei ymmärretä tai että Venäjä-vastaisuus ei ole viisasta. Ymmärrän näkökannat hyvin koska Venäjä-vastaiset tuskin saavat Venäjän valtioyhtiöltä rahaa. Rönnholmkaan jostain syystä ei näe Venäjää uhkana ja yhteiseurooppalaista armeijaakaan ei kannata hänen mielestään perustaa.

Persujen hyödyllisillä idiooteilla lienee jotain opittavaa siitä, miten Venäjältä saa revittyä rahaa suokuokalla ja ihan julkisesti.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/paavo-lipponen-teki-jalleen-muhkean-t...

0

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/paavo-lipponen-teki-jalleen-muhkean-tilin-konsultoimalla-venajan-kiisteltya-nord-stream-2-hanketta-yksi-sdpn-eurovaaliehdokkaista-on-myos-tienannut-venajan-putkihankkeella/9e0b96cb-d3a8-43ab-94bd-f5772dee4305?ref=iltalehti:1aa4&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=almainternal&utm_campaign=kiintea_kauppalehti_ohjausboksi&utm_content=ohjausboksi&_ga=2.107190402.1439135612.1553693887-1815248533.1472890440

13 http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276509-venajalta-tuleva-raha-eraanlaista-valtionrahoitusta-tamakin#comments Gazprom Paavo Lipponen SDP Sat, 25 May 2019 10:30:10 +0000 pasi majuri http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276509-venajalta-tuleva-raha-eraanlaista-valtionrahoitusta-tamakin
Podcast-sarja eurovaaliehdokkaista: Mikkel Näkkäläjärvi http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276465-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-mikkel-nakkalajarvi
Tein neliosaisen podcast-sarjan eurovaaliehdokkaista. Tarkoituksena oli ehtiä haastattelemaan jokaisen puolueen yksi ehdokas, mutta valitettavasti aikataulu ei antanut periksi. Neliosaisessa sarjassa puolueina on mukana satunnaisgeneraattorin kautta: SDP, KD, SKP ja Vasemmistoliitto.

Ensimmäisessä osassa haastattelin SDP:n eurovaaliehdokasta Mikkel Näkkäläjärveä. Haastattelu on tehty eurovaalikampanjan ensimmäisenä päivänä, ennen Näkkäläjärveen kohdistunutta kohua.

Podcastissa Näkkäläjärvi käy läpi tärkeimmät tavoitteensa eurovaaleissa sekä joutuu Hiilisen grilliin EU:n rauhanprojektista. Näkkäläjärvi väittää EU:n olevan Euroopan suurin rauhanprojekti, mutta onko EU vain ulkoistanut sotansa pois omalta maaperältään.

Oheisesta linkistä pääset kuuntelemaan Näkkäläjärven haastattelun, jossa muina aiheina ovat eurooppalaiset arvot, ilmastonmuutos sekä työn prekarisoituminen.

Hiilisen grilli -podcast (https://soundcloud.com/teemu-hiilinen/hiilisen-grilli-mikkel-nakkalajarvi).

1. Osa Mikkel Näkkäläjärvi: http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276465-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-mikkel-nakkalajarvi

2. Osa Tiina Sandberg: http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276468-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-tiina-sandberg-skp

3. Osa Sari Essayah: http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276517-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-sari-essayah-kd

4. Osa Miila Halonen: http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276520-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-miila-halonen-vas

0 http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276465-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-mikkel-nakkalajarvi#comments Eurovaalit 2019 Ilmastonmuutos Mikkel Näkkäläjärvi SDP Fri, 24 May 2019 16:45:57 +0000 Teemu Hiilinen http://hiilinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276465-podcast-sarja-eurovaaliehdokkaista-mikkel-nakkalajarvi
Kaikki heikennykset yrittäjyyteen tulee vain Keskustan hyväksymänä http://timoheinonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276440-kaikki-heikennykset-yrittajyyteen-tulee-vain-keskustan-hyvaksymana
Keskustan neuvotteluasema Säätytalolla vahvistuu päivä päivältä. Tämän tietää myös SDP:n Antti Rinne ja erityisen hyvin keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Sipilä onkin hyvällä tavalla antanut varoituksen merkkejä demareiden suuntaan ja pehmittänyt näin Rinnettä hyväksymään paljon muutakin kuin vain jo tunnusteluvaiheessa alkuaan sovitun ja luvatun 18 maakunnan hallintomallin ja uuden maakuntaveron.

Kaupunkipuolue Vihreät tulevatkin Säätytalolta ulos vielä maakuntahallinto kaulassaan ja on siinä demareillakin selittämistä äänestäjilleen, kun neljä vuotta parjattu maakuntahallinto onkin nyt se autuaaksi tekevä uudistus Suomessa lisättynä ehkä vain pääkaupungin erityisasemalla ja lisäverolla. Ja keskusta saa maakunnista vielä, kuin märkänä rättinä pelkkien sote-alueiden nimiin vannoneiden demareiden tuella, monialaiset maakuntahallinnon (maku) läänitykset. Keskusta pelasi tässä ässät hihastaan heti tunnusteluvaiheessa ja Rinne luuli, että se riittää, mutta mitä vielä.

Keskustan neuvotteluasema on niin vahva, että halutessaan he pystyvät Juha Sipilän ja Antti Kaikkosen johdolla estämään itseasiassa kaikki heikennykset yrittäjävähennykseen ja myös kaikki veronkiristykset yrittäjille ja yrityksille. Myös palkansaajien ja eläkeläisten verotuksen kiristykset keskusta pystyy halutessaan estämään. Tämän myös Keskusta tietää ja myös sen, että tämän mahdollisuuden takia kaikkia mm. yrittäjiä kohtaavat heikennykset ovatpa ne sitten veronkiristyksiä, yrittäjävähennyksen muutoksia tai muita heikennyksiä menevät yksi yhteen keskustan piikkiin. Halutessaan, kun keskusta pystyy ne kaikki estämään nyt Säätytalolla.

Keskustan kannattaakin pitää tiukasti kiinni kaikista kymmenestä kynnyskysymyksestään, sillä demareiden on pakko taipua niihin. Demareilla ei nimittäin ole muuta mahdollisuutta kuin Keskustan tukipuolueeksi ostamalla saada hallitusta kasaan, missä mukana olisi vihervasemmisto mukaan lukien vasemmistoliitto.

Keskustan kenttä ja piirijohtajat, jotka lopulta päättävät kelpaako Sipilän ja Kaikkosen neuvottelema hallitusohjelma keskustalle hallitukseen lähtemiseksi viestittivätkin jo, että piiruakaan ei kymmenestä kynnyskysymyksestä saa, voi, eikä pidä antaa hallitusneuvotteluissa periksi. Keskustan piirijohtajat nostivat vielä erityisesti Sipilän hallituksen hyvän taloudenpidon esille todeten, että talouskysymykset ovat sellaiset, joissa pitää näkyä myös alkavalla vaalikaudella, että keskusta pystyy jatkamaan vastuullista taloudenpitoa.

Myös maatalouteen keskustan on helppo nyt vaatia lisää rahaa. Keskusta saa kotimaiselle maataloudelle ja ruuantuotannolle hallitusneuvotteluista juuri sen mitä haluavat. Demareiden on tähänkin taivuttava ja nyt näemme, mikä on keskustan aito tahto ja halu. Keskustan kentän viesti olikin tömäkkä: ”Maatalouden ja koko Suomen alueellisen kehittämisen tarve on ihan selvä. Siitä ei voida tinkiä.” Demarit antavat periksi, jos vain keskusta aidosti haluaa maaseutua ja ruuantuotantoa nyt puolustaa.

Juha Sipilä alleviivasikin neuvotteluiden aikana keskustan eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen, että ”kaikenlaisia tietoja ja huhuja on liikkeellä, mutta yhdestäkään kynnyskysymyksestä keskusta ei voi perääntyä.”

Keskusta saakin näin vedätettyä Rinteeltä vielä paljon ja nyt vielä lisää. Vasemmistoliitto on hipihiljaa ja hyväksyy kaiken sillä heidän mustan Audin takapenkki on yksin keskustan varassa.

Metsähakkuiden lisääminen ja Kemin suuret sellutehdasinvestoinnit ovat Vihreille tiukka paikka, mutta nekin keskusta saa halutessaan hallitusohjelmaan ja totta kai blokkaa kuin mansikkana kakusta Demareiden ja SAK:n veroesityksestä pois pelto- ja metsämaan verotuksen. Rinne luuli sen täkyn riittävän keskustalle, mutta ei tietenkään riitä sillä se oli niin kovin läpinäkyvää SAK-Demareiden vero-ohjelmassa.

Keskusta on nyt siis paljon vartijana. Hyviä linjauksia ja onnistumisia tulemme kyllä kiittelemään, mutta periksi antamisesta vihervasemmistolle, ette tule helpolla selviämään.

Tsemppiä keskusta Säätytalolle!

Timo Heinonen

Kansanedustaja (kok.)

2 http://timoheinonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276440-kaikki-heikennykset-yrittajyyteen-tulee-vain-keskustan-hyvaksymana#comments Hallitusneuvottelut Keskusta SDP Veronkiristys Verotus Fri, 24 May 2019 09:32:56 +0000 Timo Heinonen http://timoheinonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276440-kaikki-heikennykset-yrittajyyteen-tulee-vain-keskustan-hyvaksymana
Antti Rinteellä anteeksipyynnön paikka meiltä Ristoilta http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276419-antti-rinteella-anteeksipyynnon-paikka-meilta-ristoilta
Demarinaiset ovat jakaneet minulta lupaa kysymättä Risto Rohkea -palkintoa. Se on mennyt rohkeasti vihatekoja ja vihapuheita harjoittaneille miehille, jotka eivät ole olleet Ristoja. Tämä loukkaa ainakin minua Ristona.

Jos Antti Rinne nyt miehistyisi ja ensiksikin opettaisi demarinaisille oikeinkirjoitusta ja sitten pyytäisi meiltä kaikilta Ristoilta anteeksi, niin asian voisi jättää tähän. Toki palkinnon nimen vaihto vaikkapa Väinö Tanner -palkinnoksi antaisi sille lisää arvokkuutta.

27 http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276419-antti-rinteella-anteeksipyynnon-paikka-meilta-ristoilta#comments Antti Rinne Moniperustainen syrjintä SDP Vihapuhe Fri, 24 May 2019 05:26:33 +0000 Risto Jääskeläinen http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276419-antti-rinteella-anteeksipyynnon-paikka-meilta-ristoilta
Kysymys Nikulalle http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276403-kysymys-nikulalle
Luin Jouni Nikulan sekavan kolumnin 20.5. ja jäin miettimän miten sekavaan kirjoitukseen vastaisi. Ilmeisesti hän sai kimmokkeen kirjoitukseensa minun vastauksestani toimittaja L. Airolan kolumniin, jossa puolestaan arvosteltiin vappupuhettani samoilla perusteilla, joita hän itsekin käyttää. Jotta Nikulan kirjoitukseen pystyisi vastaamaan, niin pyydän saada tietää mitä hän tarkoitti seuraavalla tekstillä ”Urpilaisen ja Partasen näkemykset menevät ristiin jopa niinkin lähellä, kuin kahvila sahan puolustamisessa”, sekä ”Partanen saa ay-mies Antti Rinteenkin näyttämään uuden ajan visionääriltä”. Nikula antaa ymmärtää, että edustamani vasemmistolaisuus olisi jotenkin ”vanhaa”. Haluaisin täsmennyksen mitä on ”vanha” vasemmistolaisuus? Samalla haluaisin täsmennyksen, että kohdistuuko arvostelu näissä asioissa minuun kaupunginvaltuutettuna, SAK Pohjanmaan puheenjohtajana, vai kenties kaupunginhallituksen varajäsenenä, lautamiehenä tai teollisuusliiton valtuuston jäsenenä, vaiko kenties kansanedustajaehdokkaana olemiseen?

Samalla hän kritisoi sitä että kannatan tai ”tykkään” Facebookissa EU-komissaariksi Miapetra Kumpula-Natria, enkä Urpilaista. Tähän totean vain, että tämmöisissä asioissa minun tapanani on arvostaa ihmisiä asiaan liittyvien tekojen ja pätevyyden perusteella, ei asuinpaikkakunnan tai aseman perusteella. Hämmästelen kyllä miksi Nikulan edustama paikallinen oikeistolainen kulttuurieliitti arvostelee minua siitä, ketä minä omassa puolueessani kannatan, tai miten minä ajattelen vasemmistolaisuudesta.

Petri Partanen

1 http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276403-kysymys-nikulalle#comments EU-komissaari Keskipohjanmaa Politiika SDP Toimittaja Fri, 24 May 2019 04:00:00 +0000 Petri Partanen http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276403-kysymys-nikulalle
Arvopohja on tärkein http://sammutin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276280-arvopohja-on-tarkein
Hallitustunnustelujen aikaan, eräs perussuomalaisten kansanedustaja, jonka nimeä en juuri nyt muista, toivoi Rinteen keskittyvän asioihin eikä "arvopohjaan". Tämä oli yritys kyseisen kansanedustajan taholta sovittaa yhteen SDP:n ja perussuomalaisten eriävät kannat tietyissä asioissa keskittymällä "asioihin". Minulle jäi tämän mieleen, koska jos vastapuolesi vaatii keskittymistä "asioihin" arvojen sijaan, kyseessä on savuverho, jolla pyritään peittämään todelliset tarkoitusperät.

Arvot kertovat meille, mikä on haluttua ja toivottua. Meillä kaikilla on arvot, johon me pohjaamme toimintamme. Jos toimintamme vaikuttaa ristiriitaiselta tai epäjohdonmukaiselta, voi ihmisellä olla ristiriitaisia arvoja, tai arvoja, jotka hän on peittänyt muilta. Tämä on hyvä ymmärtää aina, kun politiikkoa syytetään takinkäännöstä, ja silloin tulisikin vaatia kyseistä poliitikkoa paljastamaan todelliset arvonsa.

Arvot kertovat meille, mihin suuntaan me haluamme viedä itseämme ja yhteiskuntaamme. Tämä vaikuttaa siihen, miten me näemme todellisuuden ja mitkä asiat me koemme tärkeinä. Ihminen, joka väittää olevansa kiinnostunut vain "asioista", valehtelee joko itselleen tai muille. On myös ihmisiä, jotka vannovat jonkinasteisen rationalismin nimeen ja haluavat että yhteiskuntaa ohjataan tieteellisestä näkökannasta. Tämäkin on pohjimmiltaan arvokysymys: pidetään tieteellisen metodin kautta saatua tietoa todellisimpana. Ongelmana on se, että tieteelliselläkään metodilla ei ole mitään täysin, sataprosenttisen objektiivista oikeutusta: me pidämme tieteellistä metodia vähemmän vääränä, koska olemme päättäneet niin. Pidämme sitä arvokkaampana kuin muilla tavoin saatua tietoa. Tiede ei myöskään kerro miten asioiden pitäisi olla, se vain kertoo miten asiat useimpien asiantuntijoiden mielestä on.

Politiikka on yhteisistä asioista päättämistä. Koska me emme elä todellisuudessa, jossa asioiden pitäisi olla jollain tavalla jonkin kosmisen säädöksen mukaan, meidän täytyy keskenään päättää, miten asioiden pitäisi olla. Tämä vaatii yhteistä arvopohjaa. Ihmiset, jotka väheksyvät arvopohjan merkitystä, ovat ihmisiä jotka yrittävät itse salakuljettaa omaa arvopohjaansa, jonka tietävät olevan ristiriidassa muiden neuvottelupöydässä istuvien kanssa. Minkälaista politiikkaa pystyvät kaksi ihmistä keskenään tekemään, joista toinen haluaa tasa-arvoisen yhteiskunnan, ja toinen taas haluaa yhden ihmisryhmän olevan paremmassa asemassa kuin toisten? Tällaisia ristiriitoja ei pystytä ratkaisemaan ilman konfliktia, ja siksi meillä on enemmistö ja oppositio: toiset arvot pääsevät valtaan toisen yli, koska kaikkia arvoja ei pystytä toteuttamaan.

Aivan ensiksi politiikassa pitäisi olla selvillä, mistä arvoista politiikkaa ruvetaan tekemään. Sitten vasta voidaan katsoa, mitkä ovat ne asiat, mihin pitää keskittyä ja mitä pitää muuttaa. Epäluuloisesti tulisi suhtautua ihmisiin, jotka haluavat vain "keskittyä asioihin".

0 http://sammutin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276280-arvopohja-on-tarkein#comments Arvopohja Hallitusneuvottelut Perussuomalaiset Politiikka SDP Tue, 21 May 2019 11:35:16 +0000 Petri Levola http://sammutin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276280-arvopohja-on-tarkein
Tapaus Näkkäläjärven oikeat kysymykset demarijohdolle http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276267-tapaus-nakkalajarven-oikeat-kysymykset-demarijohdolle
Demarien EU-vaaliehdokas Näkkäläjärven kärähdettyä rikoksista, anteeksianto jälkeen kerran nousi otsikoihin. Demarijohto on Näkkäläjärven asiassa täysin hukassa, samoin osa mediaa.

Kun päivän Hesari kertoo Näkkäläjärven salanneen rikoshistoriansa, tähän asti meni hyvin. Siitä pisteet toimittajalle. Jatkokysymykset osoittivatkin kyvyttömyyttä niin toimittajan ammattitaidon kuin vastaukset demarijohdon kyvykkyyden osalta.

Näkkäläjärvi oli äskettäin valehdellut törkeästi demareille kun oli kirjallisesti EU-vaaliehdokasasettelussa vakuuttanut puolueelle kertoneensa mahdollisista rikostuomioistaan. Näkkäläjärvi ei ollut kertonut rikostuomioistaan mitään. Kyse tuskin on muistin heikkoudesta, joten vedän johtopäätöksenä hänen törkeästi ja tahallaan oman edun tavoittelussaan valehdelleen.

Demareiden Rinne luonnehti rikostekoja nuoren miehen hölmöilyiksi ja toivoi hänen ottaneen opikseen. Demareiden järjestöpäällikkö Suomisen mukaan puoluesihteeri oli keskustellut Näkkäläjärven kanssa. Puoluesihteerin mukaan pahoillaan on oltu ja anteeksi on pyydetty. Nuoruuden synnit jäävät kuulemma äänestäjien ratkaistavaksi.

Hohhoijaa. Sitten ne oikeat kysymykset:

Miksi SDP pitää ehdokkaana tämän tasoista valehtelijaa? Kuinka törkeänä demarit pitävät Näkkäläjärven äskettäistä valehtelua verrattuna hänen rikoshistoriaansa? Mikä on demareiden arvopohja valehtelijoiden osalta? Onko mitään merkitystä sillä, että valehtelu tehtiin äsken ja kirjallisen vakuutuksen kautta? Onko demarijohto kyvykäs arvioimaan tilannetta, ottaen huomioon puheenjohtajan omat rikokset? Onko demareilla muita vastaavasti valehdelleita ehdokkaana?

35 http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276267-tapaus-nakkalajarven-oikeat-kysymykset-demarijohdolle#comments Eurovaaliehdokkaat SDP Tue, 21 May 2019 07:07:21 +0000 pasi majuri http://majuripasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276267-tapaus-nakkalajarven-oikeat-kysymykset-demarijohdolle
Mistähän löytyvät ne todelliset "Putinin kätyrit"? http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276192-mistahan-loytyvat-ne-todelliset-putinin-katyrit
Mistähän löytyvät ne todelliset ”Putinin kätyrit”?

Loanheitto on alkanut EU-vaaleissa.

Eräs kokoomuksen täyte-ehdokkaista, mielenkiintoista kyllä juuri demarilehden sivuilla, on syytellyt perussuomalaisia Kremlin kätyreiksi. https://demokraatti.fi/kokoomusehdokas-hermostui-perussuomalaisten-aikeista-nama-ryhmat-ovat-putinille-ja-venajalle-niin-sanottuja-hyodyllisia-idiootteja/.

Ulkomailta tuleva vaalirahoitus on ollut tässä maassa yleisenä tapana suomettumisen aikana. Neuvostoliitto rahoitti kommunisteja sekä maalaisliitto/kepua ja USA rahoitti SDP:tä. Tämä paha traditio, kuin suoraan ”Välskärin kertomuksista” 1700-luvun Ruotsista, on ollut loputtoman pitkä tarina. (https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaaliraha-sarja-mihin-nojaa-maalaisliitto/).

Totean tässä yhteydessä vain, että mikäli tutkitaan tosiasioita ja rahavirtoja ne ulkovaltojen kätyrit löytyvät aivan muualta kuin kotimaantalouden perussuomalaisista.

Nykyajan ”quislingit” löytyvät ”kansainvälisten arvojen” ja suhteitten puolueista.

Follow the money! Follow the rubles!

Idänsuuntainen kätyriys ei tällä hetkellä ole se ”linjakkain” juttu, mutta kun siitä puhutaan eniten, niin katsotaanpa sitä suurennuslasilla.

Ainoat poliittiset ryhmät, johon Venäjä on näiden vaalien alla investoinut, ovat SDP ja RKP. Kaasuputki-ekspertti Paavo Lipponen teki mahtavat tilit Gazpromilta. Nykyinen EU-ehdokas, itse demarien puoluesihteeri Antton Rönnholm sai 200 000 euron palkkion jostain hyvästä samassa kaasuputkijutussa vuonna 2017 (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005099695.html).

Puoluesihteeri Anttonin historia on mielenkiintoinen. Hän aloitti Paavo Lipposen avustajana. Sen jälkeen on ollut EK:n palveluksessa (! ovatko SDP ja EK samaa puljua?). Sen jälkeen lobbariyhtiössä nimeltä "Milton Group" , joka komppaa suomenruotsalaista rahaa.

Tämän herran/toverin loistosaavustus on ollut "Tasa-arvoinen avioliitto" kampanjan "Tahdon 2013" tehokas lobbaus.

Kampanja voitti Fabre Awards palkinnon "Multi-cultural Marketing" sarjan pääpalkinnon. Ja nyt sitten vuonna 2017 hän sai ison kasan rahaa Venäjältä.

Kyllä on lahjakas mies!

Viher-ruotsalaista kansanvaltuuskuntaa on ollut synnyttämässä RKP:n ja SDP:n koalitio

Näin hyvä mies sopisi kutomaan monenlaisia lankoja. Esimerkiksi pihtisynnyttämään itäpuolelle sopivaa hallitusta.

Antti Rinteen Viher-Ruotsalaisen Kansanvaltuuskunnan synnyssä auttaa Venäjältä rahakkaita toimeksiantoja saanut lobbari-yhtiö. (https://www.verkkouutiset.fi/te-venajan-kaasuputkea-lobbaavat-mukana-hallitusneuvotteluissa/?fbclid=IwAR0kIRCaaWS87B1xJ0sO5Q3Ja-vzqdlgZmv3Y4udtrhH1xjNFxkI5jCCg1k). Nämä lobbarifirmat eivät kulje Suomen lipun alla vaan ovat "palkkasotureita", jotka palvelevat eniten maksavia. Tässä tapauksessa näyttää siltä, että niiden toimeksiantajilla on hämäränoloinen RKP-SDP-tausta. Venäjän jättihankkeeseen palkattua Rud Pedersen-nimistä yhtiötä edustavat "ärkoopeen" Marcus Rantala ja SDP:ta edustava Matias Mäkynen.

Tämä ei tarkoita sitä, että venäläis-saksalaisen kaasuputken laajennus olisi välttämättä huono asia Suomelle. Mutta se, kuten muutkin suurbisnesasiat ulkomaiden kanssa, pitää hoitaa Suomen eikä ulkomaiden etuja silmälläpitäen.

Ulkomaisen lobbauksen hyväksyntä osaksi normaalia puolue-elämää merkitsee maan kolonialisoitumista, eikä siinä lohduta, vaikka siirtomaaisäntiä olisi useampia, kuten Kiinassa 1800-luvulla.

Autan mielelläni demareita ja Anttonia

Perussuomalaisten syyttäminen Putinin apulaisiksi on sopiva leimakirves hämärille tahoille, jotka tietävät, että PS on suoraselkäinen puolue eikä kumartele ketään. Eikä käytä minkään ulkomaan lobbareita. Syytös on tiedustelun ja hybriditoiminnan perusoperaatio – leimata tyhjästä ilman syytä.

Laitan tähän nyt Anton Rönnholmille sopivat tekstin, jonka hän voisi julkaista ennen vaaleja:

"Täten minä Anton Rönnholm ilmoitan, että pyydän äänestäjiä olemaan äänestämättä SDP:tä tai minua taikka RKP-puoluetta. En tietenkään ole Putinin kätyri - vaikka olen saanut huomattavan summan rahaa Venäjältä. Olisi väärin sanoa, että olen maanpetturi. On kuitenkin tärkeä, että äänestäjille ei jää pienintäkään epäilyksen varjoa SDP:n integriteetistä ja rehellisyydestä ja siksi on hyvä, että ette äänestä meitä tai minua. Teen tämän ilmoituksen puolueen jäsenenä joka uskoo SDP:n arvoihin ja työväenliikkeen tahrattomaan maineeseen. Minulle arvo ja pohja on tärkeitä maailmassa - ei raha".

Arto Luukkanen

63 http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276192-mistahan-loytyvat-ne-todelliset-putinin-katyrit#comments Antton Rönholm Onnittelut Putinille SDP Sun, 19 May 2019 14:15:02 +0000 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276192-mistahan-loytyvat-ne-todelliset-putinin-katyrit
EU:n on edistettävä ihmisoikeuksia jokaisessa jäsenmaassa http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276013-eun-on-edistettava-ihmisoikeuksia-jokaisessa-jasenmaassa

Euroopan unioni on sitoutunut edistämään ja suojelemaan ihmisoikeuksia, demokratiaa ja oikeusvaltioperiaatetta maailmanlaajuisesti. Ihmisoikeuksia käsittelevät sitoumukset on kirjattu EU:n ihmisoikeussopimukseen, joka on solmittu alun perin vuonna 1950. Sopimus tarkoituksena on taata kaikille siihen sitoutuneiden jäsenmaiden kansalaisille ja maassa asuville ulkomaalaisille mm. sanan- ja uskonnonvapauden, oikeuden vapauteen ja turvallisuuteen sekä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että ihmis- ja sosiaaliset oikeudet ovat olleet alusta saakka yksi EU:n kulmakivistä.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Olemme nähneet populistisen oikeiston nousun monissa suurissa Euroopan maissa. Kuluneen vuosikymmenen aikana populistiset ja kansallismieliset puolueet ovat nousseet valtaan tai merkittäviksi poliittisiksi voimiksi mm. Unkarissa, Puolassa, Itävallassa, Italiassa, Ranskassa ja Hollannissa. Näitä puolueita yleensä yhdistää viestit poliittista järjestelmää ja ”eliittiä” vastaan, tavallisen kansan puolesta. Paradoksaalisesti valtaan päästyään puolueet alkavat kuitenkin rajoittaa kansan oikeuksia.

EU-vaaleissa tämä realisoituu siten, että äänestämällä tavallisia suomalaisia puolueita, kuten kokoomusta ja perussuomalaisia, äänestät samalla kansallismielisiä populisteja. Parlamentissa päätöksiä tekevät parlamentin poliittiset ryhmät, eivät niinkään jäsenvaltioiden puolueet. Siksi on ensiarvoisen tärkeää ottaa selvää, mitä oikeasti äänestää suomalaisen ehdokkaan kohdalla. SDP:n oma parlamenttiryhmä S&D:n tavoitteena on tehdä euroalueesta hyvä sosiaalisten asioiden ja talouden unioni.

Miten tätä kehitystä voi torjua?

EU:lla on periaatteessa kaksi keinoa yrittää saada jäsenvaltionsa pysymään yhteisesti sovitussa, ihmisoikeuksia kunnioittavassa, linjassa. Nämä ovat painostaminen budjettiprosessilla siten, että se leikkaisi jäsenvaltion tukia. Toisena vaihtoehtona on äänivallan rajoittaminen, mikäli jäsenvaltio loukkaa vakavasti ja jatkuvasti ihmisarvoa.

Molemmat keinot ovat valitettavasti tällä hetkellä pitkälti teoreettisia. EU perustuu jäsenvaltioiden yhteiseen päätöksentekoon, joka vaatii yhteisymmärryksen saavuttamista. Komissio onkin esittänyt tämän vuoden alussa, että EU:n veropolitiikassa voitaisiin vaiheittain lisätä määräenemmistöpäätöksiä yksimielisyysvaatimuksen sijaan. EU:n pitäisi voida leikata tukia, jos jäsenmaassa tapahtuu selkeitä rikkomuksia ihmisoikeuksia vastaan. Verotus voi olla askel siihen suuntaan.

Pienille maille, kuten Suomelle, veto-oikeuden mahdollinen menettäminen on tietysti hankala asia. Me joudumme arvioimaan, onko parempi ajaa pienissä asioissa omaa kansallista etua vai näemmekö EU:n yhteisenä projektina edistää yhteisiä arvoja, kuten ihmisoikeuksia? Populismi ja rikkomukset eivät saa saada unionissa jalansijaa ja siksi näilläkin vaaleilla on merkitystä. Äänestämällä sosiaalidemokraatteja, huolehdit osaltasi siitä, ettei yhteinen eurooppalainen arvopohja katoa altamme.

1 http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276013-eun-on-edistettava-ihmisoikeuksia-jokaisessa-jasenmaassa#comments Euroopan unioni Kokoomus Perussuomalaiset SDP Wed, 15 May 2019 15:33:21 +0000 Jaana Ylitalo http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276013-eun-on-edistettava-ihmisoikeuksia-jokaisessa-jasenmaassa
Read my lips: viikon hoitotakuu terveyskeskuslääkärille ei toteudu http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276004-read-my-lips-viikon-hoitotakuu-laakarille-ei-toteudu
Hyvästi markkinamalli! Tervetuloa markkinamalli! Terveydenhuollon markkinamalli tulee. Nyt vain toisesta ja pienemmästä ovesta. Hallitsematon kuntien markkinamalli, kuten tähänkin asti.

Vihdoinkin joku näkyvä politiikan toimittaja kirjoittaa täsmälleen, mitä olen itse somessa yrittänyt tuoda esiin jo pari kuukautta. Siitä lähtien, kun useat puolueet heittivät vaalikeitokseen puolivillaisia lupauksiaan, että ihmiset pääsevät viikossa lääkärille tuosta vaan, "kunhan äänestätte meitä".

READ MY LIPS: NIIN EI TULE TAPAHTUMAAN.

Kuten nyt kirjoittaa myös maamme harvalukuisen terveyspolitiikkatoimittajien kärkeen kuuluva YLE:n Tiina Merikanto.

"Ongelmat alkavat siitä, miten takuu arkielämässä ja pykälä-tasolla toteutetaan.

Jos hoitotakuuta kiristetään, mutta rakenteita ei samalla korjata, on riskinä, että kunnat joutuvat hoitamaan kiristyvän hoitotakuun ostamalla palvelut kalliilla yksityiseltä tuottajalta.

Keikkalääkäribisnes tai yksityislääkärifirmat saisivat lisää asiakkaita, ja osa kunnan lääkäreistä voisi siirtyä yksityisen palvelukseen. Tämä hyödyttäisi yksityistä terveydenhuoltoa, ja terveyskeskusten lääkäripula voisi pahentua entisestään.

Jos valtio antaa lisää rahaa hoitotakuun tiukentamiseen, miten se käytännössä annetaan: valtionosuuksinako, joista ei ole takeita, että ne käytetään nykyistä useampien lääkäreiden palkkaamiseen?

Ja miten valtio ohjaa lisärahoituksen juuri niille alueille, joissa hoitotakuun toteutumisessa on ongelmia? Ennen kuin lisärahaa annetaan ja hoitotakuuta kiristetään, pitää olla varmuus siitä, että raha ohjautuu juuri niille alueille, joissa palvelujen saatavuudessa on ongelmia. Lisärahoitusta kohdennettaessahan valtion tulisi huolehtia palvelujen saatavuuden yhdenvertaisuuden parantumisesta."

Aiemmat blogini asiasta:

http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273783-alkaa-jauhako-rinteen-yhteisoverokantaa-kysykaa-hoitotakuusta

http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274648-tallainen-on-sinipunan-sote-ja-tallainen-punamullan

0 http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276004-read-my-lips-viikon-hoitotakuu-laakarille-ei-toteudu#comments Hallitusneuvottelut 2019 Hoitotakuu Julkinen terveydenhuolto Politiikka SDP Wed, 15 May 2019 12:55:49 +0000 Timo Kärkkäinen http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276004-read-my-lips-viikon-hoitotakuu-laakarille-ei-toteudu
Säätytalolla on tunnustettava maailmantalouden realiteetit http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275964-saatytalolla-on-tunnustettava-maailmantalouden-realiteetit
Vielä viime viikolla Antti Rinne tiesi, että hallitusohjelmaa tehdessä on otettava huomioon synkät pilvet taloustaivaalla. Vain viisi päivää myöhemmin Rinne ilmoittaa, että Säätytalolla neuvotteleva vasemmisto ei enää näe maailmantaloudessa synkkiä pilviä. Asia selevä...

Erikoinen lausunto ottaen huomioon, että USA ja Kiina ilmoittivat juuri uusista tuontitulleista. Ehkä varsin arvaamattomaksi osakemarkkina vakautui tavalla, jonka vain Rinne huomasi? Rakennusala veti Suomen taantumasta, mutta kahden ison suomalaisen rakennujätin tuloksen ja osakekurssin sakkaaminen ei herätä pikavippipoliitikoissa kylmiä väreitä? Näyttääkö hidastuva talouskasvu ja työllisyyskehitys todella pelkältä auringonpaisteelta?

Suomella on vielä mahdollisuus rakentaa taloudellinen puskuri tulevaa taantumaa varten. Mitään ei ole vielä hävitty. Mutta nyt Säätytalolla kokoustavien poliitikkojen on myönnettävä elämän realiteetit tai tämä meidän Suomi-laiva osuu suoraan jäävuoreen.

Tässä lyhyt muistilista:

- Perustiliuudistus

- Työn verotuksen ja kokonaisveroasteen alentaminen

- TES:n yleissitovuuden purkaminen

- Julkisen sektorin menojen leikkaaminen

#terestroika

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)

20 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275964-saatytalolla-on-tunnustettava-maailmantalouden-realiteetit#comments Antti Rinne Hallitusohjelma Maailmantalous SDP Talouspolitiikka Tue, 14 May 2019 11:45:28 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275964-saatytalolla-on-tunnustettava-maailmantalouden-realiteetit
Säätytalon lobbareiden hattuleikit http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275879-saatytalon-lobbareiden-hattuleikit
Henkilö A: Lobbausfirma - ministerin avustaja - lobbausfirma - ministerin avustaja - lobbausfirma - puolue - (ministerin avustaja 2019 -?).

Henkilö B: Puolue - ministerin avustaja - lobbausfirma - ministerin avustaja - etujärjestö - puolue - etujärjestö - (ministerin avustaja 2019-?).

Henkilö C: Ministerin avustaja – ministerin avustaja – etujärjestö - lobbausfirma - (ministerin avustaja 2019-?).

Henkilö D: Puolue - ministerin avustaja - etujärjestö -ministerin avustaja - etujärjestö - puolue-(ministerin avustaja 2019-?).

Henkilö  E: Ministerin avustaja - ministerin avustaja - ministerin avustaja - lobbausfirma - (ministerin avustaja 2019 -?).

Henkilö F: Ministerin avustaja - puolue -lobbausfirma - puolue - (ministerin avustaja 2019-?).

Siinä 6:n hallitusneuvotteluissa parhaillaan joko neuvottelijana tai poliittisena asiantuntijana vaikuttavan 3:a eri puoluetta edustavan henkilön uraputki viimeiseltä 10 vuodelta. Ja ennuste heidän seuraavasta siirrostaan.

"Hallitusohjelma voi parhaimmillaan olla 200-300 miljardin euron paperi neljäksi vuodeksi. Siitä neuvottelevien henkilöiden sidonnaisuudet eivät ole sattumaa, vaan perustuvat kilpailuun (Anders Blom IS 10.5.)".

"Nyt on kuitenkin huomattavissa erityisesti puolueissa kehitys kohti poliittisen vaikuttamisen ammattimaistumista. Etujen kilpailu ja puolueiden heikentyminen on lisännyt poliittisen vaikuttamisen ammattimaistumista." (Anders Blom IS 16.5.)

Hatut sekaisin

Ensimmäiseksi: näissä hallitusneuvotteluissa on hyvää, että valtioneuvoston sivuilla on kaikkien luettevissa kaikki henkilöt, jotka Säätytalolla seuraavat pari viikkoa huseeraavat. Näin ei ole ollut aina. Olisiko ensimmäinen kerta, kun koko porukka julkistetaan?

Toiseksi: näissä hallitusneuvotteluissa näyttää hääräävän ennätysmäinen joukko ihmisiä, joiden palkka tulee lobbarifirmalta tai etujärjestöltä. He voivat olla mukana puolueensa politiikan valmistelussa esimerkiksi työryhmissä, mutta niissäkin monesti juuri etujärjestöstatuksensa ansiosta.

Nämä henkilöt ovat yhteiskunnallisesti aktiivisia ja joutuvat tämän tästä miettimään, minkä hatun tänään laittavat päähänsä. Puolueen, työnantajan vai asiakasyrityksen? Siinä voi mennä sekaisin hatuissa.

Puolueen uraihmisen kultainen kolmio

Kyllä lobbariutuneiden hallitusneuvottelujen arvostelussa on pohjaa.

Nyt puhutaan paljon "ilmiöistä". 2000 -luvun ilmiö on, että samat ihmiset sahaavat urallaan vuodesta toiseen ministerin avustajakunnan, lobbausfirman ja etujärjestön kultaisessa kolmiossa.

Vasemmiston uraihmisillä kolmion yksi kulma on ay-liike - oikeiston uraihmisillä työntantajajärjestöt. Blomin kertomalla tavalla kolmannen kulman muodostaa - jäsenkirjan väristä riippumatta - nykyään suuryrityksiä palveleva lobbausfirma.

Toki he voivat olla samalla mukana myös puolueensa sektoriohjelmatyössä - mutta niissäkin usein juuri etujärjestöasemansa ansiosta.

On perustelua kysyä alkavatko roolit sekoittua tässä karusellisssa.

2 http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275879-saatytalon-lobbareiden-hattuleikit#comments Antti Rinteen hallitus Hallitusneuvottelut 2019 Lobbaaminen Politiikka SDP Sun, 12 May 2019 12:12:13 +0000 Timo Kärkkäinen http://timokrkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275879-saatytalon-lobbareiden-hattuleikit
Avointa korruptiota hallitusohjelmaneuvotteluissa - Quo Vadis, vasemmisto? http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275771-avointa-korruptiota-hallitusohjelmaneuvotteluissa-quo-vadis-vasemmisto
Vasemmistopuolueet myivät suomalaisen demokratian ennätysvauhtia omille vaalirahoittajilleen ja etujärjestöilleen. Temppu on täysin avoimessa härskiydessään poikkeuksellinen puolueilta, jotka viimeisen neljä vuotta huusivat hallituksen muka kävelevän yksityisen sektorin talutusnuorassa ja myyvän Suomea omille bisneskumppaneilleen.

Ensimmäisen neuvottelupäivän päätteeksi työelämän kehittämisestä vastaava ryhmä luovutettiin SDP:n mandaatilla ammattiliittojen, kuten SAK:n, Akavan ja JHL:n, johtajien käsiin. SDP:n puheenjohtajistoon kuuluvat ex-AY-johtajat Antti Rinne ja Antti Lindtman lienevät näin maksaneet osan veloistaan Hakaniemen AY-veljille. Mutta lisää on tulossa, voitte olla varmoja.

Epäinhimillisestä oikeistopolitiikasta kurkku suorana huutaneet Vihreät taas puolustivat oikeusvaltiota kultapoikansa Pekka Haaviston johdolla, antaen vaikuttajatoimisto Milttonin osakkaalle Elina Moisiolle paikan hallitusohjelman sorvaajana. Sattumoisin Moisio on työskennellyt aikoinaan Ville Niinistön sekä Anni Sinnemäen erityisavustajana. Näiden nimien myötä ei ole vaikeaa nähdä, että Vihreiden ykkösvitjalle korruptio on ennemminkin elämäntapa kuin katumukseen ja itsereflektioon johtava lipsahdus.

Ja muut hallitusohjelmaa sorvaavat puolueet tietysti suoraselkäisesti hyväksyvät tällaisen avoimen korruption, koska vallanhimo tukahduttaa moraalin ja ymmärryksen demokratian perusperiaatteista.

Uskokaa rakkaat ystävät, korruptio ei muutu enää paljon tämän näkyvämmäksi. Oikeudenmukaisuudesta ja demokratiakehityksestä valtavaa meteliä pitänyt poliittinen vasemmisto myi eduskunnalle kuuluvan vallan ulkoparlamentaarisille toimijoille, vaalirahoittajilleen ja eturyhmäjohtajille, jo ennen kuin uusi eduskunta on istunut päivääkään. Uskomatonta.

Ptyi, hävetkää, jos osaatte. #terestroika

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006099797.html

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ba4b48f6-6fd3-4597-9126-8d1edc16f1cd

59 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275771-avointa-korruptiota-hallitusohjelmaneuvotteluissa-quo-vadis-vasemmisto#comments Hallitusohjelma Korruptio Miltton SDP Vihreät Fri, 10 May 2019 06:18:08 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275771-avointa-korruptiota-hallitusohjelmaneuvotteluissa-quo-vadis-vasemmisto
Rinne polkaisi tyhjää http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275756-rinne-polkaisi-tyhjaa

Kas niin. Hallitustunnustelut on käyty ja AY-liikkeet ovat jo potkimassa Antti Rinteen pakaroita mustelmille. Vaatimuksia tai hieman korrektimmin esitettynä ohjailu hallitustunnustelijan painostamiseksi on täysillä käynnissä eduskunnan ulkopuolisten vaikuttajien taholta. Tällainenhan oli täysin pois suuljettavaa sote- maakuntauudistusta käsiteltäessä, kun SDP oli oppositiossa- vai kuinka?

Apupuolueeksi valittu keskusta on nyt tekemässä historiassaan suurinta päätöstä. Keskusta joko vaipuu tulevaisuuden pienpuolueeksi tai jatkaa seuraavan hallitustunnustelian myötä aijemmalla linjallaan ilman täydellistä takin kääntöä. Vaihtoehtoja on vain kaksi. Itse uskoisin, ettei Rinteen kokoamassa vihervasemmistolaisessa ohjauksessa ole riittävää pohjaa keskustan mukana ololle, joten seuraavaksi hallitustunnustelut aloittaa Jussi Halla-aho ja tämän jälkeen mahdollisestikkin seuraava (Petteri Orpo).

Täysin vieraantuneen ja käytännössä mm. valtion talouspolitiikasta pihalla olevan Antti Rinteen vetämän tunnustelun pohja on kaikilta osin kestämätön. Vaikka katsottaisiin kuinka kauas tulevaisuuteen tahansa. Samoin Rinteen ilmastopoliittiset lausunnot ja esittämänsä ovat vailla minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Päin vastoin. Rinteen puheisiin ei yksikään muu puolue voi sitoutua valehtelematta äänestäjäkunnalleen.

Jos jokin vedonlyöntitoimisto asettaisi kohteeksi Antti Rinteen "vappusatasen" millä tahansa kertoimella, niin uskaltaisin sijoittaa kaiken maksuksi kelpaavan millä tahansa kertoimella ettei vappusatasta tule. Tietenkin sillä ehdolla, että kerroin olisi positiivinen, eikä tässäkään kuluttajaa kustaisi silmänkääntötempulla.

On itsestään selvää, että keskustassa on kiinnostusta hallitukseen, mutta eihän näin pitkään ja kokenut puolue lankea Rinteen asettamaan ansaan. Kysymyksessä on hallitustunnustelujen pohjustaminen seuraavan tunnustelijan kynnyskysymysten tasoittamiseksi. Näistähän päästiin jo melko pitkälle edellisessä hallituksessa ja loppuun saattamiseksi tarvitaan vain PerusSuomalaisten mukaan ottaminen, sekä vaadittavat tiukennokset joille nyt löytyy myös hyväksyttävät perusteet.

Ps. Kirjoitus on täysin hypoteettinen, mutta toivottavasti ajatuksia herättävä.

5 http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275756-rinne-polkaisi-tyhjaa#comments AY Hallitustunnustelut SDP Terveys Thu, 09 May 2019 23:14:18 +0000 Seppo Lavikainen http://selavii.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275756-rinne-polkaisi-tyhjaa
Antti Rinne oppi talouden realiteetit ennätysvauhtia - Kohta rikotaan lupauksia http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275743-antti-rinne-oppi-talouden-realiteetit-ennatysvauhtia-kohta-rikotaan-lupauksia
Viimeiset neljä vuotta vasemmisto-oppositiolta kuultiin valitusta talouskurista ja vaatimuksia velkaelvytyksestä sekä menonlisäyksistä. Vaalien alla kuultiin lupauksia vappusatasista, elvytysohjelmista ja ties mistä menonlisäyksistä, joihin Suomella ei oikeasti ole varaa.

Esimerkiksi viime helmikuussa valtiovarainministeriön virkamiehet yrittivät tuoda realismia vaalikentille lyömällä kansantalouden mahdonluvut pöytään. Tuolloin Rinne reagoi sylkemällä asiantuntijoiden päälle: "–En suostu sellaiseen keskusteluun, että valtiovarainministeriön virkamiehet tai korkeat talouspoliittiset osaajat tulevat ennen vaaleja kertomaan, että nyt pitää julkista taloutta sopeuttaa."

Eilen, hallitusneuvotteluiden aattona, samaiset virkamiehet toimittivat samoja lukuja hallitusohjelmatyön tueksi. Tällä kertaa ei kuultu vasemmistojohtajien räksytystä virkamiesten ja asiantuntijoiden hävyttömyydestä. Ei suinkaan. Alle 12 tuntia virkamiesten evästyksen jälkeen talouden realiteetit olivat jo valjenneet Antti Rinteellekin, joka tiesi kertoa, että taivaalla on mustia pilviä ja seuraavat neljä vuotta eletään taloudellisen epävarmuuden aikaa.

Niin se mieli muuttuu. Jokainen voi tästä vetää johtopäätöksensä siitä, kuinka laskelmoivaa tai harhaanjohtavaa pikavippipoliitikkojen vaalipropaganda on ollut.

Sattumoisin Antti Rinne myös ilmoitti, että hallitusohjelma olisi hyvä olla valmiina 27.5. mennessä. Kun tiedetään, että EU-vaalit käydään 26.5., niin mitä luulette, tuleeko hillopurkkihallituksen ohjelma ulos sekuntiakaan ennen EU-vaaliuurnien sulkeutumista? Epäilen nimittäin vahvasti.

Kaikesta huolimatta toivon sydämestäni, että nyt hallitusohjelmasta neuvottelevat puolueet eivät yrittäisi ostaa itselleen kannatusta hiljalleen murenevan kansantalouden ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon, että annetuista lupauksista huolimatta tuleva hallitus, oli siellä mitkä puolueet tahansa, kykenisivät elämään talouden realiteettien mukaan ja tekemään tarvittavat uudistukset, jotta Suomi-laiva olisi valmis maailmantalouden myskyjä varten. #terestroika

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b6e48396-21d8-48b4-bee0-5331083cc601

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/hallitusneuvottelijat-etenevat-tors...

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279625-antti-rinne-taivaalla-mustia-pil...

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katso-tasta-kymmenen-kohdan-lista-na...

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/hallitusneuvottelijat-etenevat-torstaina-kahdeksaan-ilmiopoytaan-yhteishenki-on-hyva-735210/

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/279625-antti-rinne-taivaalla-mustia-pilvia-ja-se-pitaa-ottaa-huomioon-kun-taloutta

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katso-tasta-kymmenen-kohdan-lista-nama-kysymykset-antti-rinne-esitti-puolueille/7380326#gs.a96vhr

34 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275743-antti-rinne-oppi-talouden-realiteetit-ennatysvauhtia-kohta-rikotaan-lupauksia#comments Antti Rinne SDP Talous Valtiovarainministeriö Virkamiehet Thu, 09 May 2019 15:51:03 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275743-antti-rinne-oppi-talouden-realiteetit-ennatysvauhtia-kohta-rikotaan-lupauksia