Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Verotus

MAKEISVEROPOHJAA ON LAAJENNETTAVA SOKEROITUIHIN ELINTARVIKKEISIIN

Makeisvero tulisi ulottaa myös rasvattomiin maitojalosteisiin joissa maidon oma rasva on korvattu runsaalla sokerilla jotta olisi jotain makua. Terveysväittämien mukaan tämä olisi ihmiselle terveellisempi vaihtoehto kuin maito, - tai maitojaloste jossa on maitorasvaa ja "painokaan ei nousisi kun ei saataisi sitä lihottavaa rasvaa".

Radikaaleja ehdotuksia osa 1

Lähestyvien vaalien alla on tärkeää tuoda myös esille muutakin kuin maahanmuuttoon liittyviä seikkoja. Emmehän mene kaikkien yhteisiä asioita hoitamaan jos koko politiikkamme keskittyy vain maahanmuuton ympärille, ihmiset tarvitsevat töitä ja niistä saatavien korvausten on oltava riittäviä jotta töitä kannattaa oikeasti tehdä. 

Edvard Gylling kuvaa miten talolliset saivat oikeuden taksvärkätä torppareitaan

Tänään (18.2.) on Edvardin päivä, ja sen muistuttamana voimme lukea ajatuksen kanssa fil. tri Edvard Gyllingin artikkelin:

Milloin talolliset saivat oikeuden torpparien verottamiseen?

Monessa muodossa, valtion ja kunnan veroina, vuokranmaksuna ja alhaisien työpalkkojen muodossa virtaa suuri osa maalaisköyhälistön työntuloksista vielä meidänkin päivinämme (kirjoitettu 1910, vh) vieraisiin käsiin.

Yhteiskunnan kahtiajako

Huono-osaisuus on Suomessa varsin usein periytyvää. Lapsuuden elinolosuhteet ja vanhempien haavoittuva asema ovat tärkeimpiä huono-osaisuuden ennusmerkkejä.

Suomi tarvitsee verouudistuksen

Ensimmäinen ja tärkein verouudistus on veronkierron ja veroparatiisien lopettaminen. Taloustieteilijä Ha-Joon Changin mukaan veroparatiisit voitaisiin lopettaa yhdessä yössä, koska asia on kiinni vain poliittisesta tahdosta. Niin on moni muukin asia, joka on pielessä. Veronkierto on tullut merkittäväksi ongelmaksi pääomien liikkumisen vapauttamisen ja sääntelyn purkamisen myötä.

Tulorekisteri tappaa yhdistykset

Vuoden alusta voimaan tullutta tulorekisteriuudistusta on arvosteltu monilla tavoin. Yksi huolestuttavimmista ilmiöistä on tulorekisterin vaikutukset yhdistystoimintaan. Uudistuksen myötä verottaja vaatii, että esim. kaikki yhdistyksien järjestämästä kilpailutoiminnasta saadut palkinnot tulee ilmoittaa verottajalle. Aikaisemmin on noudatettu sadan euron rajaa eli sitä pienimpiä palkintoja ei ole tarvinnut ilmoittaa.

Vasemmistoliitto tietää sen mistä rahat otetaan

Vasemmistoliittoa soimataan jatkuvasti siitä, että sillä ei ole realistisia keinoja rahoittaa uudistuksiaan. Todellisuudessa kuitenkin puolueella on aivan selvät ja tuoreet nuotit siihen. Kasvavaa tulovirtaa on haettava kestävästä kasvusta ja työllisyydestä, mutta konstien on oltava laajemmat. Keskeisimpinä keinoina on tehdä palkkaverotuksesta oikeudenmukaisempaa ja lisätä tuloverotuksen progressiota.

Miksi lentoliikenteellä on kohtuuton kilpailuetu?

On käsittämätöntä, että Suomessa voit lentää Oulusta Helsinkiin alle 30 eurolla, mutta junalippu kustantaa 50 euroa, vaikka ostaisit lipun jopa kuukauden etukäteen. Lentäminen on siis yhtä aikaa halvempaa, nopeampaa ja ympäristölle haitallisempaa. Kaikki tämä johtuu siitä, että lentoliikenteellä on kohtuuton kilpailuetu verottoman polttoaineen takia. Epäkohdan suuruus on törkeää etenkin sen markkinoita vääristävän asetelman takia, mutta myös siksi, että lentoliikenne saastuttaa huomattavasti enemmän kuin maarahti, bussi- tai raideliikenne.

Suomi on poliittisessa takalukossa - SoTe ja hallituksen ero

Sote-uudistuksen ja hallituksen kaatuminen on saanut monet poliitikot ja puolueet heittämään kuraa oikein innolla. Itse taas heräilin pohtimaan, miksi poliittinen järjestelmämme on niin pahassa takalukossa, ettei yhteiskuntaamme saada raahattua tälle vuosituhannelle millään ilveellä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä