Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Uskonnon opetus

Buddhalaista meditaatiota luterilaisessa uskonnonopetuksessa?

Peruskoulun kuudetta luokkaa käyvä poikani toi ihmeissään näytille uskonnon oppikirjansa (Tähti 6)  buddhalaisuutta koskevat sivut:"Täällä opetetaan jotain meditoimista!"

Arvelin ensin, että hän oli ylireagoinut, mutta näin siellä toden totta opetettiin "Kokeile kotona" otsikon alla: "Kokeile, kuinka onnistut buddhalaisessa mietiskelyssä. Mene lattialle mietiskelyasentoon ja laita kädet syliin (katso kuvaa). Yritä 15 minuutin ajan tyhjentää mielesi kaikista ajatuksista."

Pitääkö uskontoa opettaa kouluissa?

Ajauduin tuossa muutama viikko sitten keskusteluun, jossa kovasti taas vakuutettiin, että normaalissa ev.lut. uskonnonopetuksessa kyllä käsitellään muita uskontoja ja maailmankatsomuksia niin, että koululaiset saavat niistä hyvän käsityksen.

Perjantaina 13.11.2015 raahauduin töiden jälkeen kirjastoon ja kun en löytänyt etsimiäni kirjoja, tuli mieleeni viettää siellä vähän aikaa kuten olen tehnyt niin usein lapsesta lähtien ja sitten tuli mieleeni katsella niitä uskonnon oppikirjoja. Siinä meni muutama tunti.

Kenenkään ei tarvitse kuunnella papin aamenta koulussa

Kenenkään ei tarvitse kuunnella papin aamenta koulussa

 

Kaleva uutisoi tänään Opetushallituksen (jonka nimen oikeinkirjoitusta alkukirjaimen osalta yritin selvittää, vaikka kuinka kauan) edustajan kertoneen, että seurakuntien koulussa järjestämien aamunavausten tulisi olla reilusti uskonnollisia. 

 

Uskonnonopetus pois kouluista, koska se on tylsää

Muutama yläkoululainen vaati eräässä mielipidekirjoituksessa uskonnonopetuksen poistamista koulusta, koska "se on niin tylsä aine".Tuota periaatteetta noudattamalla osa oppilaista jättäisi jäljelle ehkäpä vain ruoka- ja välitunnit. Ja liikunnan, jos sattuisi olemaan sählyä.

Valeimaamit voivat olla ongelma Suomessakin

Joka sadas Suomen asukas on muslimi. Muslimeilla on yli 30 yhdyskuntaa sekä kymmeniä moskeijoita, rukoushuoneita ja opetusluokkia ympäri Suomea. Nämä instituutiot ja sitä kautta Suomen muslimiyhteisö ovat merkittäviltä osin imaamien ohjauksessa.

Imaami on yhteisönsä hengellinen johtaja. Hänen sanomisillaan on suuri vaikutus omaan uskonnolliseen yhteisöönsä. Erityisesti perjantairukousten saarnaajat pystyvät estoitta välittämään omanlaisensa tulkinnan Islamista yhteisölleen.

Uskonnon pakkosyöttö jatkuu nyky-yhteiskunnassa

Opetushallitus päätti toukokuun lopulla, että Suvivirsi saa jatkossakin raikua koulujen kevätjuhlissa, joten asia on niiltä osin loppuun käsitelty. Minulle asia on edelleenkin täysin yhdentekevä. Kysymys sekä suomalaiskouluissa että myös maamme muissa suhteellisen virallisissa instansseissa, esim.

Suvikriisi

Suvivirrestä on tullut kiistakapula jota säännöllisesti kevään korvilla retuutetaan mediassa, ja siitä noin puolen vuoden päästä yhtä varmasti retuutetaan Enkeliä taivaan. Vapaa-ajattelijoiden kannalta tässä on harmillista se että nuo kaksi laulua eivät ole se pääasia mitä alkuperäinen kantelu ja apulaisoikeuskansleri Puumalaisen sitä koskeva päätös käsittelivät. Pahoin pelkään että monikaan asiaan kantaa ottanut ei ole ymmärtänyt päätöksen tekstiä.

Elämänkatsomustietoa ja uskontoa ei pidä yhdistää

Koulukeskustelussa vaaditaan yhä kovemmin äänenpainoin, että uskontojen opetus ja uskonnottomille tarkoitettu elämänkatsomustieto pitäisi sulauttaa yhdeksi, kaikille yhteiseksi aineeksi.

Opiskelijoiden tentittävänä

Meitä kansanedustajia jalkautettiin tammikuun viimeisellä viikolla Suomen kouluihin ja oppilaitoksiin, mikä oli osa säännöllisen valtiopäivätoiminnan merkkivuoden ohjelmaa. Olin itse Porin Katariinankadun lyseolla, jonka oppilaat olivat äänestyksellä ykköseksi tulleen jälkeen päätyneet minuun. Tunnin jälkeen myös muutamat jäivät juttelemaan.

Millaista on todellinen uskonnonvapaus?

Haluan esittää aluksi kaikille itsensä uskovaisiksi identifioiville lukijoille kysymyksen: Olisitteko valmiit liittämään alakouluikäisen lapsenne kannattamanne puolueen nuorisojärjestöön (jos se vain olisi mahdollista niin nuorille) ja kertomaan hänelle myöhemmin, että valmiiksi annetusta jäsenyydestä voi kyllä halutessaan erota sitten täysi-ikäisenä, valita toisin tai olla valitsematta ollenkaan, mikäli siltä tuntuu?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä