Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Puolustusvoimat

Olisiko aika tuoda joukot kotiin Afganistanista?

Suomessa on kiistelty värikkäästi siitä, voivatko viranomaiset palauttaa turvapaikanhakijoita sotaa käyvin maihin. Pakkopalautuksia vastaan osoitettiin näkyvästi mieltä Loviisassa, jossa yhdeksän henkistä irakilaisperhettä uhkaa karkotus. Mukana mielenilmauksessa oli merkittäviä oppositiopuolueiden poliitikkoja.

Suurvallat / Pienvallat

Tämänpäiväisessä maanpuolustuksessa pienvaltoja  suurvallat kusettaa.  Venäjä ja USA  vanhentunutta lentokalustoaan meille kauppaavat  ja   maailmanvaltahaaveisiinsa koneiden varaosakaupoin sitouttavat.  

Pienen maan itsenäisyys  tänään tulee perustua sissitoimintaan ja koulutukseen maanpuolustushengessä,  jossa kutsumattoman on maassamme  turvatonta elellä.  Toivon Afganistanin ja Vietnamin  opettaneen.  

Suomalaisten turvallisuus ei ole kaupan

Georgian sota 2008, Ukrainan kriisi 2014 ja terroriuhka Suomea kohtaan korkeammalla kuin koskaan. Suomi on valitettavasti ollut sinisilmäinen usean vuoden ajan. Onneksi vuodesta 2013 on tehty lainsäädäntötyötä tiedustelulakien uudistamiseksi, mutta sekin on vienyt aikansa.

Nato-jäsenyyden vankka kannattaja joutui Puolustusvoimien ”kuulusteluun”

Puolustusvoimien tiedustelu-upseeri soitti minulle eilen ja vaati pikaista tapaamista. Kysymys oli turvallisuuspoliittisista blogikirjoituksistani täällä Uuden Suomen blogisivuilla. Arvasin pikaisen tapaamistarpeen perutella, ettei tällä kertaa sinänsä oltu kiinnostuneita blogikirjoitusten sisällöistä, kuten vaikkapa Suomen Nato-jäsenyydestä tai Suomen kyvykkyydestä torjua Iskander-ohjuksia.

Puheenvuoroni Puolustusvoimien 100v. juhlassa

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvon Suomen Tasavallan presidentti, herra kenraali, arvon juhlavieraat

 

Olemme pieni maa, jonka hyvinvointi vaatii diplomatiaa ja vahvan sisäisen koheesion. Suurvaltojen renessanssinkaipuussa Puolustusvoimien tärkein tehtävä on edelleen luoda Suomelle pelotetta, joka on olennainen osa tätä diplomatiaa.

Epäiltyjen pieni piiri: Halonen, Alafuzoff, Kaskeala, Tuomioja, Puheloinen...?

Erittäin salaisten asiakirjojen lukuoikeus on harvoilla. Esko Ahon mukaan hän sai turvallisuuskansion luettavakseen Koivistolta, joten presidentillä lienee säilytysoikeuskin. Puolustusvoimain ex-komentaja arvioi tietovuotajan olevan valtionhallinnosta: "Piiri on pieni..."

Vastuullinen media toimisi toisin.

Pitkä viikonloppu valtakunnan rajojen ulkopuolelle piti kiitettävästi uutispimennossa tiedustelukohusta, joka on asettanut vastakkain Helsingin Sanomat ja viranomaiset, sananvapauden ja kansallisen turvallisuuden.

Turvaluokiteltujen tietojen vuotaja tulee Puolustusvoimien sisältä

Suomessa jahdataan nyt kiivaasti sitä henkilöä tai niitä henkilöitä, jotka ovat saattaneet Suomen puolustushallinnon laatimia turvaluokiteltuja asiakirjoja Helsingin Sanomille ja sitä kautta julkisuuteen.

Vuodon tekijää jahtaavat sekä poliisiviranomaiset että lehdistö. Kuka oikein vuoti turvaluokitellut asiakirjat ja mistä syystä.

Uskottava Itsenäinen puolustus heikentää Naton kannatusta

Uskottava itsenäinen puolustus on jo vuosia julkituotu maanpuolustuksen doktriini. Kukaan ei ole kuitenkaan täsmentänyt, että mitä sillä oikein tarkoitetaan. Tämä johtuu ainakin osittain siitä, että silloin jouduttaisiin ottamaan kantaa puolusvoimien ja muun yhteiskunnan suorituskykyihin, joista puolustus muodostuu.

Uhkaus vai ns tosiasia?

Laura Huhtasaari vaati useaan otteeseen presidentinvaalitentissä presidentti Sauli Niinistöä kertomaan, onko Venäjän presidentti Putin painostanut Suomea pysymään Naton ulkopuolella.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä