*

Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansanedustaja

Sirkka-Liisa Anttila puhuu asiaa


”Jos me emme itse esiinny arvokkaasti, on turha odottaa muidenkaan työtämme arvostavan.”

”Eivät ihmiset ole äänestäneet meitä riitelemään tai olemaan kiinni toistemme niskavilloissa. Totta kai politiikkaan kuuluvat erilaiset mielipiteet, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen ja sättiminen eivät”, Anttila jyrähtää.

Anttilan mielestä keskusteluista on kadonnut paikoin myös arvokkuus ja keskinäinen kunnioitus. Hän ei halua kuitenkaan yksilöidä ketään nimeltä.

Kaikissa meissä asuu pieni populisti

Tänään uutisoitiin, että populistit veivät voiton kuntavaaleissa. Vihreiden Ville Niinistön sanotaan tekevän populistista politiikkaa oppositiokuoron säestyksellä. Haukutaan kaikkea, mitä hallitus päättää, ja nostetaan ruusunpunaista ideologiapolitiikkaa vailla sen toteutusta haittaavia piikikkäitä faktoja. Timo Soini on populistien kuningas – hän nosti puolueensa hallituskirjoihin kertomalla äänestäjille sitä, mitä äänestäjät halusivat kuulla. Kun hallitusvastuun realiteetit puhkaisivat perussuomalaisen kuplan, populismin noste kääntyi laskusuuntaan.

Pitääkö kansanedustajan noudattaa perustuslakia?

Suomessa eletään mielenkiintoisia aikoja. Monesta asiasta on tullut määrittelykysymyksiä - sukupuoli, kansalaisuus, kansalaisen oikeudet, oikeus sosiaaliturvaan, pakolaisstatus, perustuslaki, vihapuhe... käytännössä määrittelyä tekevät virkamiehet, jollakin tavalla lakiin ja omaan poliittiseen kantaansa perustuen. Seurauksena on ollut hyvin kirjava kattaus päätöksiä, joita kadunmies joutuu kaiken aikaa ihmettelemään. Hyvin yksinkertaisissakin asioissa aito Suomen kansalainen joutuu miettimään tyytyykö virkamiehen mielivaltaiseen päätökseen vai hakeeko muutosta esim.

Mauton sijaan oikea pieni auto?

Viikonloppuna saimme järkyttävän uutisen Sastamalasta. Julkisuudessa 
olleiden tietojen mukaan perheriidan takia itsemurhaa yrittänyt 
rattijuoppo ajoi tahallaan vastaantullutta autoa päin. Vastaantulija 
olikin mauto eli mopoauto ja sen tiedämme mitä siinä tapahtui. 
Järkyttävää piittaamattomuutta ja itsekkyttää. Osanotto nuorten uhrien 
omaisille ja kaikille joita tapahtuma on koskettanut ja järkyttänyt.

Kansanedustaja Laura Huhtasaaren kirjoitukset ovat plagioituja

Blogisti Reija Härkönen julkaisi viime perjantaina kirjoituksen jossa paljastetaan, kuinka kansanedustaja ja evoluutiokriitikko Laura Huhtasaaren blogikirjoitus on sanasta sanaan plagioitu muiden kirjoittamista teksteistä, uutisista, selvityksistä ja raporteista.

Miksi YLE ei voi mainita suomalaisia yrityksiä?

On hämmentävää, että Yleisradio puhuu niin Urheiluruudussa kuin muuallakin Helsinki Areenasta vaikka paikka on Hartwall Areena.  

Jääkiekon Karjala-turnaus on Ylelle aina Euro Hockey Tour. Rallin Suomen osakilpailu Neste Rally Finland ei tietenkään voi Ylellä olla Neste Ralli vaan tietenkin vain Suomen MM-ralli jne. Esimerkkejä on paljon.

En ikinä jätä sinua tyhjän päälle

 

Jos se ei ole rikki älä yritä korjata sitä. Jos se tarvii ruuvimeisseliä älä käytä lekaa. Kun se tarvii lekaa älä käytä ruuvimeisseliä...

Postin jakamiseen tarvitaan posteljooneja, nurmikon leikkuuseen puutarhureita tai innokkaita pihan omistajia ja vanhusten hoitoon tarvitaan sairaanhoitajia.  

Hyvän jutun kirjoittamiseen tarvitaan jonkin sortin ammattilaista...ja silti kaikkia mainittuja hommia tekee kuka sattuu nykyään.

Demariministerit onnistuivat peruskoulun tasapäistämisessä-Osaamistaso heikkeni

Suomalainen peruskoulu on tasapäistynyt, mutta samaan aikaan myös osaamistaso on laskenut.

Tämä minua huolestuttava tulos ilmenee tuoreesta 50 maan 
neljäsluokkalaisten lasten oppismistuloksia selvittäneestä Trends in 
International Mathematics and Science Study eli TIMSS-tutkimuksesta.

Puheet ja teot - Vihreät leikkaisivat sivistyksestä lähes 250 miljoonaa euroa

Suomalaistakin politiikkaa vaivaa nykyisin haika hurja populismin tuuli. Lähes johtavan aseman tässä ovat ottaneet Vihreät erityisesti puheenjohtajansa Ville Niinistön johdolla. Puolue on ollut kiivaasti puolustamassa kaikkea mahdollista ja vastustamassa kaikkea mahdollista. Voisi hyvin todeta, että Vihreät on kaiken hyvän puolesta kaikkea pahaa vastaan. Vihreät ovat ottaneet demareilta samalla myös johtavan EI-puolueen viitan itselleen.

Presidentti Donald Trumpin voiton pystyi ennakoimaan

Eilen minultakin muutama media kysyi veikkauksia Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Kysyin, että kysyttekö toivetta tai suosikkia vai todennäköistä voittajaa. Kun kyse oli todennäköisestä voittajasta kerroin, että uskon Trumpin voittavan vaalit.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä