Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Irtisanomiset

Nokia irtisanoo tuhansia - ja jakaa miljardeja omistajille

Nokia-yhtiön liikevoitto kasvoi viime vuonna 1,6 miljardista eurosta 1,9 miljardiin. Liikevoittoprosentti kohosi  14,6 prosenttiin, jota yhtiö itse kuvasi ”vahvaksi”. Omistajilleen yhtiö jakaa noin neljä miljardia euroa osinkoina ja kahden vuoden aikana ns. pääoman palautuksina.

Tehokkuuden harha

Ministeriöt, valtion virastot, korkeakoulut ja monet muut yhteiskunnalliset toimijat vähentävät nyt kilvan hallintoväkeään. Tehokkuutta ylistävät ja valtion ”pöhöttyneisyyttä” kilvan arvostelevat ihmiset hierovat iloisena käsiään. Jostain on säästettävä, joten potkaistaan pihalle kaikki byrokratian ammattilaiset, sujuvuuden mestarit ja työn tarkoituksenmukaisuuden mahdollistajat. Jätetään jäljelle vain kriittisimmät toimijat johtajineen. Tehkööt itse työnsä sujuvaksi.

Anaheim Mighty Judge ja oikeusministeri Lindström

Suomalaisten rakastama Teemu Selänne on yksi kaikkien aikojen parhaita jääkiekkoilijoita. Loistava maalintekijä, joka oli pelisilmältään ja lähtönopeudeltaan maailmanluokkaa. Peliuransa jälkeen Selänteestä on tullut pihviravintolan omistaja ja yhteiskuntakriitikko.

Ylinopeussakkojen suuruudesta avautuminen oli pientä viserrystä verrattuna myrskyyn, jonka Selänteen kommentit raiskauksista saivat aikaan. Selänteellä oli täysi oikeus mielipiteeseensä ja oli lausunnoista mitä mieltä tahansa, hän yritti kuitenkin edes perustella sanomisiaan.

Maan yliopistovihamielisin yliopisto ja johtava aivoviennin edistäjä

Tähän on tultu. Arvostetun ja kollegiaalisen yliopistoyhteisön sijaan meillä on hierarkkinen, yliopistoksi itseään kutsuva organisaatio, jonka johto jakaa yliopistovihamielisen maailman kvartaalitalousopit: mitä enemmän irtisanomisia, sen tyytyväisempiä osakkeenomistajat.

Missä on inhimillisen surun (lisätalousarvion) raja?

Kun Microsoft ilmoitti irtisanovansa Suomesta peräti 2300 työntekijää, heräsivät suomalaispäättäjät. Monet osoittivat suruvalittelunsa työpaikkansa menettäneille Androidilla tai iPhonella. Tuore valtiovarainministeri Alexander Stubb osasi kertoa, että Microsoftin irtisanomiset otetaan huomioon syksyn lisätalousarviossa. Nyt tuon budjetin aika on koittanut. Mutta ihan mielenkiinnosta: Missä kulkee lisätalousarvion raja?

Suomalainen murhenäytelmä

Mitä helvettiä - hän huusi! Ei ole totta. Eiii olee toottaaa! Mies kuuli sanat;  työtäsi emme enää tarvitse. 

Espoon Saunalahdessa, kolmikerroksisen talon alakerrassa, mies huutaa suoraa huutoa.

Aika katoaa merelle. Uni kieltäytyy ymmärtämästä. Ei lohdutusta.

Mies hakkaa nettisivuja, yrityksensä varoituksia. Niitä ei ole.

Ei ole muuta kuin vaistot, joihin ei halunnut uskoa, ehkä olisi pitänyt.  Ei kai niihinkään niin paljon.

Työajan pidentäminen?

Jos vaihtoehtona ovat työajan pidentäminen tai irtisanomiset/lisävelkaantuminen niin kyllä mielestäni valinta pitäisi olla hyvin helppoa.

On aloja joilla työn rasittavuus on jo nyt niin suurta, että lisääminen ei olisi kohtuullista. Kumminkin suurella osalla työntekijöistä jollain puolen tunnin päivittäisellä lisäyksellä ei olisi mitään merkitystä. Vapaa-aikaa ja lomia on niin runsaasti, että tuon lisäyksenkin jälkeen omaa aikaa olisi riittävästi.

Kysymys taitaa olla periaatteessa vain siitä, että jonkin saavutetun edun poisantamista vastustetaan seurauksista huolimatta

Liikemaailma reagoi talouskurimukseen

Pienituloisten ryhmään kuuluvien määrä on maassamme lisääntynyt viime vuosina sadoilla tuhansilla ihmisillä. On luonnollista, että tämä näkyy kauppojen myynnissä. Varsinkin käyttötavarapuolella vaikeuksissa on niin K-kuin S-ryhmänkin myynti. Irtisanomisia ja liiketoiminnan supistuksia on tehty ja vielä suunnitteilla.

Säästöirtisanomiset huonoa johtamista

Henkilöstön irtisanomiset säästösyistä kertovat karua kieltään yrityksen johdon kehittämis- ja tuottavuustoiminnan laiminlyönnistä. Tuottavuutta haetaan yt-neuvotteluilla ja irtisanomisilla, kun toiminnan kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa toisi usein paremman lopputuloksen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä