Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Työnantajat

Kiinteistötyönantajat tarjoavat palkkaleikkauksia

Kokoaikaisen siivoojan bruttopalkka on keskimäärin 1662€ kuukaudessa. Sopimuksettomaan tilaan ajautuneessa tilanteessa työnantajapuoli tarjoaa 133€ leikkausta palkkoihin. Pamin aluepäällikkö Risto Kalliorinteen mukaan siivoojien palkat ovat polkeneet paikallaan viimeiset kahdeksan vuotta. Nyt työnantajapuoli esittää muutosta. Alaspäin.

Miksi en ole sosialisti/kommunisti?

Hyvin lyhykäisesti sen vuoksi, että en ole nielaissut vasemman laidan täkyä siitä, että työnantaja olisi pahantekijä, riistäjä. Tiedostan toki sen, että työllistyminen voi olla vaikeaa tämänpäivän Suomessa, mutta se ei silti tee työnantajasta pahantekijää. Tiedostan myös sen, että työnantaja ei varmastikaan voi maksaa työntekijälle mitään hurjia omaisuuksia. Pääasiassa työnteko on aina keino ansaita elanto, ei niinkään keino rikastua. Joka muuta ajattelee, ajattelee pelkästään rikastumisen maailmassa.

Olisiko Sipilällä taas Sisilian yllätyksen paikka?

Voin kerrankin periaatteessa yhtyä pääministeri Juha Sipilän sanoihin näin vasemmistoliittolaisena. Erittäin harvinaista herkkua. 

Sipilä kertoi siis tänään MTV3:sen Huomenta Suomessa, että palkkojen nollakorotukset olisivat kohtuuton juttu. Tässä yhteydessä olisi luonnollisesti mahdollista lähteä koiranleukailemaan sillä, että pääministeri haluaisi maahan uuden palkkojen leikkauskierroksen, kikyn potenssiin kaksi. Tosin en jaksa uskoa siihen, että Sipiläkään tätä tarkoitti, vaikka toisaalta se sopisi hallituksen tuloeroja tietoisesti kasvattaviin linjauksiin.

Yrittäjät - palkitkaa esimerkillisiä työnantajia näkyvyydellä!

Viidakkorumpu pärisee myös Oulussa!

Olen kuullut edelleen jonkin verran juttuja työelämästä, vaikka en ole ollut aktiivisesti mukana työelämässä sitten vuoden 2002, jos reilun kuukauden mittaista tosin keskeytynyttä työkokeiluani vuonna 2008 ei lasketa mukaan. Nähdäkseni riskiryhmät työehtosopimuksia laiminlyövissä yrityksistä ovat pienet alihankitafirmat, joissa sopimuskäytäntöä ei noudateta, koska niitä ei ole ikinä ennenkään noudatettu.

Esimerkki sunnutaivuorolainen Eki!

YT-laki estää yhteistoiminnan

Toimihenkilöiden STTK vaatii yhteistoimintalakiin suurremonttia – järjestön mukaan laista on tullut pelkkä irtisanomislaki (HS 14.2.2017): 

"STTK PERUSTELEE esitystään sillä, että työnantajalle nykylaki on hallinnollisesti raskas ja vaikeaselkoinen. Se esimerkiksi painottaa muotoseikkoja ja määräaikoja eikä kannusta eikä velvoita aitoon yhteistoimintaan."

"Miksi elinkeinoelämä ei tule vastaan?"

Koska vaatimus elinkeinoelämän vastaantulemisesta tarkoittaa käytännössä työnantajien ja yrittäjien vastaantulemista.

 

Koska työnantajat ja yrittäjät ovat jo useamman vuosikymmenen ajan joutuneet oman selviämisen rajoilla ottamaan lukuisia askelia vastaan, ja kipuraja on ollut jo hyvän tovin ylitettynä.

 

Markkinataloudesta komentotalouteen?

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) perusporvarihallituksen niin sanotun kilpailukykypaketin esitykset edustavat onnetonta yritystä harjoittaa esiteollisen ajan komentotaloutta maailmassa, jossa markkinatalous ja demokratia aika päiviä sitten ovat jättäneet sellaisen taakseen.

Hallitus ei paranna Suomen vaan työnantajien taloutta

 

Hallituksen esitykset toimista kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi tulivat yllätyksenä. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) ennätti yhteiskuntasopimuksen kaaduttua jo ilmoittamaan, ettei hallitus olisikaan toteuttamassa toimia, joilla se työmarkkinajärjestöjä uhkasi siinä tapauksessa, ettei sopimusta syntyisi.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä