Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Sininen tulevaisuus

Sininen tulevaisuus tulevaisuuteen pöytä puhtaana

On todellinen ilo huomata, kuinka Sinisen tulevaisuuden rökäletappio käännetään voitoksi tulevaa kohti. Olen varma että jo seuraavien kunnallisvaalien alkana 2-vuoden päästä suomalaiset huomaavat todellisuuden. Tämä todellisuus on sitä, että tullaan huomaamaan, ettei ne työllistämistoimet ja miltei 140000 uutta työpaikkaa olleetkaan huonompi juttu. Talous oli kunnossa ja ihmisillä rahaa kuluttaa. Lisäksi edellisen hallituksen puolustusministeri Jussi Niinistö oli pätevin puolustusministeri koko itsenäisyyden ajan.

Kutsun Siniset pelaamaan Nukkuvien tikkiä!

Sininen tulevaisuus pitää puoluekokouksen lauantaina 8.6.2019 Espoossa. En ole Sinisten jäsen, mutta minulla on puoluekokousväelle vähintäänkin mielenkiintoinen ehdotus: 

Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry (rp):n puheenjohtajan ominaisuudessa ehdotan Sinisten (organisaation) ja Nukkuvien (konseptin) laittamista yhteen.

Perussuomalaiset hajoaa taas?

  • Perussuomalaisilta on (olisi) maailman typerin liike mennä liittoon Putin-myönteisten voimien kanssa EU-parlamentissa - suomalainen ei vainolaisen kanssa veljeile! 
  • Huhtasaaren ja Hakkaraisen suojatyöhillotolpat Brysselissä - eivät jaksa enää edes itse kuunnella omaa yhden asian räksytystään?
  • Ensin huuma eduskuntavaaleissa ja sitten vaalitappio EU-vaaleissa - persujenhan piti olla suurin puolue?

Terho-kodin ruumiit ministerinhommia toimittelemassa

Niin siinä sitten kävi, että meillä on nyt ainakin puolisentoista kuukautta ministereinä viisi Terho-kodin poliittista kalmoa, joita ei enää voisi ne hommat vähempää kiinnostaa.

Äänestä omatuntosi mukaan

Eilen oli viimeinen kampanjapäiväni Myyrmäessä, Matinkylässä ja Iivisniemessä. Kampanja päättyi Timo Soinin kotikonnuille. Ympyrä sulkeutui: Timo lähti kotimaan politiikkaan 40 vuotta sitten. Kiitimme Timoa antamalla taksiautoilija Kim Lindholmin Maisterisjätkä-lippiksen. Kunnioitettava taival kansanvallan ja isänmaan hyväksi.

Asioista niiden oikeilla nimillä

Vierailin tänään Turussa, jossa siniset tarjoilivat Yliopistonkadun vaalimökillä hengenravinnon lisäksi Satu Anttilan tekemää hyvää papusoppaa. Kiitos kaupunginvaltuutettu Jaana Auvinen (sin.) ja kumppanit tekemästänne hienosta työstä.

Ihmiset olivat huolissaan siitä, että uuden hallituksen muodostaminen tulee kestämään pitkään. Oikeassa ovat. Suomessa ei ole uutta hallitusta ennen eurovaaleja.

Arvot ovat palanneet politiikkaan

Arvoni perin kotoa. Pohjanmaalta kotoisin olleen isäni mukaisesti koti, uskonto ja isänmaa. Isäni arvot ovat myös minun arvoni. Voisi myös sanoa, että perhe, uskonnonvapaus ja turvallinen Suomi. 

Isäni arvosti pappina jokaista ihmistä. Viikonloppuja meni töissä niin kuin minullakin. Ihmisten kalastaja. Isäni vei mukanaan teologia, minut politiikka. Jaan maallista gospelia.

Kristillinen lähimmäisenrakkaus on maailmanhistorian vahvin voima. Orjuutetuista tulee vapaita, sorretuista vahvoja. Usea suomalainen kokee nykyään olevansa vähempiarvoinen. Syystä tai toisesta.

Miksi Siniset? Pyytäjiä oli.

Tämä blogikirjoitus minun on pitänyt kirjoittaa jo monta kertaa aiemmin. Viime aikojen kyselyt uudesta puolueestani saivat minut tarttumaan vihdoin tähän aiheeseen. Eli miksi valitsin Siniset?

Syyt erolleni perussuomalaisista löytyvät tästä. Ei siitä sen enempää.

Tulppa lähti paatista

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) siis erosi. Tulppa lähti paatista. Nyt kuukautta ennen vaaleja sen jo uskalsi riuhtaista irti, kun tiedettiin, että hallitus voi istua kautensa loppuun pelastusveneessä, siis toimitusministeristönä. Eli ei muuta kuin kohti kunniatonta loppua hillotolpan nokassa istuen!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä