Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Robert Mueller

Meistä kerätty data on yksi internetin tärkeintä kauppatavaraa

Erikoissyyttäjä Robert Mueller todisti keskiviikkona Yhdysvaltain kongressissa kahden valiokunnan edessä yli seitsemän tunnin ajan. Valiokuntien demokraattiedustajat koettivat onkia Muellerilta lisätietoja, jolla presidentti Trump saataisiin oikeuden eteen: Vaikeuttiko presidentti Trump Muellerin tutkinnan edistymistä rangaistavalla tavalla? Olisiko Trumpin mahdollisissa Venäjä-yhteyksissä löydettävissä rikosta? Republikaanit taas pitivät Muellerin kuulemista täytenä floppina ja demokraattien huijauksena.

Trump oli oikeassa

Kun Donald Trump kuuli Robert Muellerin nimittämisestä tutkimaan hänen kampanjansa Venäjä-yhteyksiä, läsnäolleiden kertoman mukaan hän parkaisi sen tuhoavan hänen presidenttiytensä. Näin sanoessaan Trump saattoi hyvin olla oikeassa siitä huolimatta, että raportin tilannut oikeusministeriö katsoo tutkinnan vapauttaneen hänet sekä Venäjä-yhteyksiä että oikeuslaitoksen toimintaa koskevista epäilyistä.

Mitä raportti kertoo?

Värikäs päivä Washingtonissa

Eilen oli ilmeisen värikäs päivä Washingtonissa. Presidentti Donald Trumpin organisaation Venäjä-yhteyksiä tutkimaan määrätty erikoissyyttäjä Robert Mueller nosti kanteet Paul Manafortia ja Richard Gates III:sta vastaan, ja George Papadopoulos tunnusti valehdelleensa FBI:lle. Medioiden mukaan presidentti seurasi tapahtumia raivoa puhkuen Valkoisen talon asuintilojen tv-vastaanottimista, ja avustajat joutuivat pitkin päivää tekemään tosissaan töitä estääkseen presidenttiä tekemästä mitään harkitsematonta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä