*

Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Pakkojäsenyys

On aika luopua ylioppilaskuntien pakkojäsenyydestä

Korkeakoulututkintoon johtavia opintoja opiskelevien yliopisto-opiskelijoiden on yliopistolain nojalla kuuluttava ylioppilaskuntaan. Perustuslain yhdistymisvapauden rajoittamista perustellaan lähinnä historiallisilla syillä. Vaikka pakkojäsenyys on yhdistymisvapauden kanssa ristiriidassa (ylioppilaskunta on julkisoikeudellinen yhdistys, perustuslain 13 §:n yhdistymisvapaudella viitataan myös niihin), ylioppilaskunnat lobbaavat voimakkaasti sen puolesta, sillä ne hyötyvät pakollisuudesta.

Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys rikkoo perustuslakia

Tänään on puhuttu siitä, miten Sipilän hallitus on rikkoo perustuslakia, polkee ihmisoikeuksia ja on uhka oikeusvaltiolle. Ainut konkreettinen esimerkki joka näiden syytösten perusteeksi on esitetty, liittyy työttömyysturvan muuttamista koskevaan hallituksen esitykseen. Hallituksen esitykseen, joka vedettiin pois eduskunnasta. Tässä valossa puheet oikeusvaltion romuttamisesta tuntuvat opposition tarkoitukselliselta pelkotilojen maalaamiselta ja härskiltä populismilta.

SYL ajamassa pakkojäsenyyden poistamista

Tänä viikonloppuna Suomen Ylioppilaskuntien Liitto, eli SYL on pitänyt liittokokouksensa. SYL on saanut liittokokouksessaan varmasti paljon aikaa, mutta erityisesti SYL:n linjaaminen feministiseksi järjestöksi on saanut monet iloitsemaan, osan pudistelemaan päätään.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä