Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansaneläkeindeksi

Kansaneläkeindeksi jää 2018 tasolle ja vaikuttaa yllättävän moneen asiaan

 

Uutiskirje:

"Toimitus Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotukset jätetään tekemättä ja kansaneläkeindeksi pysyy vuoden 2018 tasolla. Muutos on osa valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2018–2021.

Nykyhallitus ja pieneläkeläiset

Uuden Suomen jutusta Sdp ja kokoomus ottivat yhteen – ”Luoja varjele mitä sieltä tulee jos valtaan pääsette” tuli mieleen laskeskella, että miten nykyhallituksen toimet ovat oikeasti auttaneet pieneläkeläisiä. Takuueläkettä on tosiaan nostettu, mutta samalla kansaneläkeindeksi laahaa. Aiheena on tosiaan tuo, että turha tulla vänkkäämään SDP:n lupauksista pieneläkäisille.

 

Kansaneläkeindeksi suhteessa hintoihin

Moni Kelan etuus on sidottu kansaneläkeindeksiin ja siitä sitten aloin ynnäilemään sen suhdetta hintojen kehitystä kuvaavaan elinkustannusindeksiin kuukausitasolla. Etuuksia on vuosien varrella irrotettu tai liitetty  kehittymään kansaneläkeindeksin mukaan ja on nähty etuuksien korotuksia ja laskuja, joten siksi vertailen vain tuota kansaneläkeindeksiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä