Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Kansainvälinen jännitys

Myrskyvaroituksia maailmalta

Ilmapiiri maailmalla on alkanut kehittyä äkkiä huolestuttavaan suuntaan.

Putinin Venäjällä ei enää edes teeskennellä demokratiaa, vaan kaikki nykyvaltaan kriittisesti suhtautuvat ehdokkaat on suljettu tylysti ehdokaslistojen ulkopuolelle. Mellakkapoliisit ovat kohdelleet protestoivia kansalaisia hyvin väkivaltaisesti ja valtakoneisto on todennäköisesti turvautunut jälleen myrkkyaseen käyttöön. Tällä kertaa uhriksi valittiin kansalaisia protesteihin kehottanut Aleksei Navalnyi.

Presidentit jännityksen lientymisen tiellä

Olemme saaneet kokea tänä vuonna erilaisia kansainvälisiä jännitystiloja aivan riittävästi. Ensin tulivat päälle Pohjois-Korean kriisi ja USA:n mahdolliset sotilaalliset toimet alueella. Sitten seurasivat myrkytysyritys Britanniassa, diplomaattikarkoitukset, USA:n Venäjään kohdistamat uudet talouspakotteet, kemiallisten aseiden käyttö Syyriassa ja lännen sen vastapainoksi toteuttama ohjusisku. Kaiken tämän keskellä Donald Trump vaihtoi turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajakseen pitkään sotilaallisia toimia Irania vastaan vaatineen John Boltonin.

Vauhdikas viikko

Venäjän presidentinvaalit pidettiin vajaa viikko sitten. Kuinka paljon vaarallisemmaksi maailma onkaan ehtinyt muuttua jo muutamien niitä seuranneiden päivien aikana!

Myrskyn merkkejä

Presidentti Niinistö totesi virkaanastujaispuheessaan, ettei hän odota maailman sanottavasti rauhoittuvan tulevan kuusivuotiskauden aikana. Viime päivien viestit maailmalta kertovat, ettei huoli ole lainkaan liioiteltu. Tämä pitäisi ehkä ottaa huomioon nykyistä paremmin myös suomalaisessa politiikassa.

Trump, USA ja Venäjä

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä