Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Eläkeuudistus

Tilastoa - Pitenevätkö työurat?

Yksi hyvä työuriin viittaava mittari on työllisyysaste. Työllisyysasteen muutoksen voi hyvin otaksua viittaavan työurien pitenemiseen. Kuvassa työllisyysasteen muutos 2005-2012 ikävuosittain [1]. Vievätkö ikääntyneet muiden työpaikat?

 

Kolme A:ta, eläkeratkaisu ja kriisiviestintää

Taas tuli kolme A:ta. Hirvenmetsästyskausi alkoi ja Vapaavuoren metsästyskausi jatkuu. Eläkkeistäkin päästiin sopuun tai ainakin melkein.

 Akavan syrjäyttäminen silloin kun isoista asioista sovitaan, omaa pitkän historian. Akavalla kun on vähän sellaisia lihaksia, jota suuri yleisö kunnioittaa. Opettajat ovat vähän sinne päin, mutta vasta lääkärit tehoaisivat. Tosin esteeksi tulee etiikka ja alan omahyväisyys. Solidaarisuutta kirjastonhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä kohtaan tuskin toimenpiteiden tasolta löytyy. Se, onko näin, nähdään kuitenkin vasta myöhemmin.

Eläkeneuvotteluissa ratkaisu: Nuoret maksumiehiksi

Yle Uutisten ja Uuden Suomen mukaan eläkeneuvotteluissa on viimein päädytty ratkaisuun. Työmarkkinajärjestöjen esityksen ulkopuolelle jäi vain korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akava, joka on vaatinut viimeisten työvuosien painottamista eläkekertymää laskettaessa.

Tämän hetkisten tietojen mukaan eläkeikä tulee nousemaan 63 vuodesta 65 vuoteen.

Syntynyt 1954 - 1959: Näin eläkeikäsi noussee eläkeuudistuksessa, taulukko

Tällainen tieto on vuotanut eläkeuudistuksesta. Eläkeuudistus astuu voimaan 2017. Kahdeksan vuoden siirtymäaika, jolloin siirrytään 63 vuodesta 65 vuoden alimpaan vanhuuseläkeikään. Eli eläkeikä nousee kolme kuukautta joka vuosi. Tästä näet suurin piirtein, miten se, vuonna (1954 - 1959) syntynyt sinun eläkeikääsi vaikuttaa. Tarkkoja tietoja ei ole, mutta tämä antaa suuntaa

SIVUSTOA MUOKATTU ELÄKEUUDISTUKSEN HYÄVKSYMISEN JÄLKEEN, TÄSSÄ UUDET IKÄRAJAT

syntymävuosi    eläkeikä

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä