*

Epäilevä Tuomas

Kaikki blogit puheenaiheesta Alkoholi alkoholipolitiikka

Alkoholirajat ja maan tavat

Mikä on sen parempi aihe näin juhannuksen aikaan blogistille kuin kirjoittaa alkoholista ja siihen liittyvästä lainsäädännöstä. Olen vakuuttunut siitä, että Suomi edelleen tarvitsee alkoholilainsäädäntönsä – kyse on siitä, että yhdessä sovitaan keskeisistä kaikkiin suomalaisiin vaikuttavista asioista. Olen 70-luvun nuori, jolloin keskiolut vapautui ja oikeastaan juomatavat siistiytyivät ja muuttuivat miedompaan suuntaan.

Hallituskriisi tuo limuviinat kauppaan, kiitos siitä

Kiitos hallituskriisin Saamme limuviinat kauppaan. Pekka "munamies" Puska jäi tovereineen paitsioon. 

Politiikan on loppupeleissä vain peliä, toiset voittaa ja toiset häviää. Keskusta hävisi tässä pelissä. Jotenkin hyvin läpinnäkyvää myös tämä näytelmä.

Oliko tämä yksikynnyskysymys joita uusivaihtoehto asetti omille ministerin salkuilleen?

Minusta suunta on oikea, mutta aivan riittämätön. Alkoholiveroa pitää alentaa jotta saamme matkustajatuonnin ja salakaupan paremmin kuriin tai siis järkiinsä.

 

Viinaralli siirtymässä Virosta Latviaan

Suomessa olisi aika herätä todellisuuteen myös alkoholiverotuksen osalta. Alkoholilain valmistelu tökkii, koska änkyrät sitä eduskunnassa vastustaa.

He juhlivat kun Viro korottaa verojaan alkoholin osalla. Se ei muuta mitään, koska hakureissut suuntauttuvat jatkossa Latviaa. 

Alkoholiveroa pitää laskea reilusti. Haittoihin vetoavat varmasti asiaa vastustaa.

Virosta verrokkimaa alkoholilain uudistukseen

Piipahdin viikonloppuna Tallinnassa. Kaupunki on ennestää tuttu sillä olen lomaillut ja opiskellut siellä ja olen käynyt perussuomalaisilla viinarallimatkoilla. Vierailin Telliskiven hipsterikaupunginosassa jossa järjestettiin upeat katuruokafestarit entisen teollisuusalueen puitteissa. Päällimäiset huomiot: Tapahtuman sisäänpääsy maksoi euron. Ja vaikka Suomessa on paljon myös ilmaistapahtumia voitaisi verrokki tapahtumana pitää erästä Suvilahdessa järjestettyä tapahtumaa jonka ennakkoliput maksoi jo 10€.

A-olut kauppaan vai ei

Hallitus kipuilee alkoholiuudistuksen kanssa. Ei ole yllättävää, että keskustan ryhmässä kapinoidaan A-oluiden ja limuviinojen kauppaan tuontia vastaan. Puolueella on juuret raittiusaatteessa, ja moni varmasti haluaisi säilyttää hitusen Alkiolaisuutta puolueen julkikuvassa. Sen verran markkinaliberalisista on meno ollut.

Kaatunut alkoholilaki on hallituksen suurimpia munauksia – jos sopua ei löydy

Alkoholilain uudistus on yksi tärkeimmistä tämän hallituskauden uudistuksista ja nyt näyttää siltä, että se olisi kaatumassa. Keskusta on kääntänyt kelkkansa, kun heidän eduskuntaryhmästään löytyy muutamia lain vastustajia. Aina löytyy vastustajia ja varmasti kaikista puolueista, mutta ei tämän takia voida kaataa enemmistön haluamaa uudistusta. Viimeksi, kun asian tarkastin, meillä tehdään edelleenkin päätökset enemmistöllä eduskunnassa.

Pestäänkö lestadiolaisyrityksissä rahaa pimeän viinan markkinoilta?

Päihteitä on käytetty aina kaikissa kulttuureissa, myös lestadiolaisten piireissä. Tämä ei näy virallisissa tilostoissa, koska keskustalaislestadiolaisissa kylissä ei ole Alkoja eikä anniskeluravintoloita. Suviseurat on lestadiolaisten kesäfestifaali, joka kerää kymmenet tuhannet vanhoislestadiolaiset samaan paikkaan. Kyseinen festifaali on yksi Suomen suurimpia kesätapahtumia ja aiheuttaa lähialueen kaupoille myyntipiikin lestadiolaisten tarvitsemiin päivittäistavaroihin. Lestadiolaisilta on kiellettyä alkoholituotteet, mutta ne eivät jää kuitenkaan myyntipiikin ulkopuolelle.

Katsaus alkoholipoliittiseen keskusteluun

Hallitusohjelmaan kirjatusta alkoholilain uudistuksesta vastaava ministeri Juha Rehula on hallituskauden mittaan jarrutellut lain valmistelua. Mitä pidemmälle ollaan edetty, sitä selkeämmin on käynyt ilmi, etteivät Keskustan konservatiivit olleet missään vaiheessa valmiita hyväksymään oikeastaan minkäänlaisia uudistuksia alkoholisääntelyyn.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä